Muita tapoja auttaaMuita tapoja auttaa

Kuukausilahjoitukset

Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta voi tukea lastenklinikoiden lapsipotilaita kuukausittain. Kuukausimaksuksi voi valita haluamansa summan ja kohteen. Lahjoittaja saa Kummit-lehden vuosikerran. Lahjoitukset toimitetaan klinikoille puolivuosittain. Myös yritys voi olla kuukausilahjoittaja. Ryhdy KuukausiKummiksi.


 

Oma Kummi-osasto

Yrityksellä on mahdollisuus ottaa yksi osasto Suomen viidestä yliopistollisesta Lastenklinikasta Kummi-osastokseen. Kun yritys on tehnyt päätöksen lähteä Kummiksi, yritys saa tiedot eri osastoista sekä niiden tarpeista. Osastovalinnan jälkeen tehdään vierailu ko. osastolle ja laaditaan Kummi-projektin toimintasuunnitelma sekä aikataulutus. Yritys voi esimerkiksi ottaa projektikseen sisustaa osaston tai avustaa osastolle tehtävissä laitehankinnoissa. Yrityksellä on kaikki mahdollisuudet tehdä projektistaan niin näkyvä kuin haluaa. Yhteistyön hyödyntäminen sekä sisäisessä että ulkoisessa markkinoinnissa kuvien ja tarinoiden kera tekee projektista todella tehokkaan ja näyttävän kokonaisuuden.

Kun yritys ottaa Kummi-osaston, se sitoutuu laaditun aikataulun puitteissa toteuttamaan sovitut hankinnat osastolle. Kummi-projektia voidaan toteuttaa eri muodoissa esim. rojaltiyhteistyönä tai suorina lahjoituksina. Lastenklinikoiden Kummit ry antaa kaiken tukensa ja apunsa projektin onnistumiseksi. Oman Kummi-osaston takuuhinta on 10000 euroa.

Yrityksen kaikki lahjoitukset ja hankinnat toimitetaan lyhentämättöminä suoraan osastoille.

Kummit-tuotteet

Kummien Teemu-nalle-tunnuksen alla on myynnissä runsaasti korkealuokkaisia Kummit-tuotteita. Tuotteisiin kuuluvat erityyppiset tekstiilit, käyttöesineet ja pikkumuistot. Lisäksi valikoimissamme on erittäin suosittuja joulukortteja. Tuotteisiin voi tutustua Kummien verkkokaupassa.

Lahjoitukset

Suorat lahjoitukset on yksi merkittävä yrityshyväntekeväisyyden muoto. Yritykset voivat halutessaan tehdä lahjoituksia lastenklinikoille tai lastentautien tutkimustyöhön esim. joulun alla tai yrityksen vuosipäivänä. Lahjoitukset voidaan kohdistaa valittuun tukikohteeseen. Lahjoituksiin voivat kuulua myös yrityksen tuotteet tai palvelut, joilla lisätään potilaiden viihtyvyyttä klinikoilla.

Tekemällä yli 1000 euron lahjoituksen Kummien tv-konserttiin (Elämä Lapselle, Joulu Mielelle, Elämän Kevät) yritys saa tervehdyksensä näkyviin suorassa konserttilähetyksessä MTV3:lla.

 

 

LISÄTIETOA YRITYSYHTEISTYÖSTÄ

projektipäällikkö Talla Koskinen
puh: 09-68245213
gsm: 040 514 0033
email: talla.koskinen@kummit.fi

LiiteKoko
yritysyhteistyo2011.pdf4.25 Mt