
Elämä Lapselle –keilaustapahtuma Turussa innosti paikalle nipun auttavia yrityksiä ja toisen paikallisia Kummi-keilaajia. Kupittaan keilahalli tarjosi puolestaan tarkoituksenmukaiset puitteet ja näin keilakiertueen päättäneestä tapahtumasta tuli, aiempien paikkakuntien tavoin, mainiosti onnistunut. Elämä Lapselle –keilauksella kerättiin TYKSin lastenklinikalle 8500 euroa. Kerätyt rahat käytetään potilasvalvontalaitteen hankintaan. Tämän lisäksi Turun lastenklinikkaa muistettiin kullekin klinikalle lahjoitetulla 58333 eurolla. Turun tapahtuman juonsi, Tampereen keilailujen tavoin, loistava Pepe Jürgens. Kummi-keilaajina tapahtumassa olivat mukana mm. Janina Andersson, Sari Tamminen, Antti Vahtera, Juha Tapio sekä kiekkotähdet Kai Nurminen ja Mika Alatalo. Samana päivänä lastenklinikalla potilaiden päivää kävi piristämässä jalkapalloilija Mika Ääritalo ja keilailuunkin osallistunut jääkiekkoilija Kai Nurminen.
Haastattelussa Antti Vahtera

Televisiosta tuttu ruokavelho Antti Vahtera oli tuonut näppärät kätensä tällä kertaa hieman vieraamman lajin pariin. Keilojen kaataminen ei Antille ollut niin tuttua, vaikka muutama harjoitus menneiltä ajoilta olikin muistissa. Töiden ohessa tärkeä asia innosti kuitenkin mukaan keilaradalle…
Moi Antti, Mitä kuuluu?
Kiitos, oikein hyvää kuuluu. Töiden pyörteissä painitaan. Monia eri projekteja tällä hetkellä käynnissä. Ravintolahommat jäävät nyt vähemmälle, mutta sitten työskentelen aktiivisesti Loisto Catering –nimisen yrityksen parissa. Tarkoituksena tietysti kehittää suomalaista catering-toimintaa entisestään. Sen lisäksi toimin edelleen Ruokala.tv:ssä ja uutena projektina on alkamassa Ilta-Sanomien ruokasivustojen tekeminen. Ei työt tietysti tähän lopu, vaan näiden lisäksi meneillään on hotelliprojekti Helsingissä. Uusi kirja tietysti työllistää niin ikään. Tällä hetkellä voin paljastaa, että se poikkeaa aiemmista ja sisältää yllätyksen. Niin ja melkein mainitsematta jäikin luennot, joita käyn pitämässä erilaisille yhteisöille mm. hyvinvoinnista.
Huh, töitä kyllä riittää. Mikä muuten on oma Kummi-historiasi ja mitä mieltä olet Kummien tapahtumista?
Itse asiassa ensimmäiset kertani Kummien tapahtumissa olivat silloin aivan toiminnan alussa. Olisikohan siitä nyt viitisentoista vuotta. Eli pitkään ollaan oltu mukana. Tämähän on erittäin hauska tapa auttaa apua tarvitsevia ja tuntuu todella tärkeältä olla mukana tällaisessa toiminnassa. Omat lapset ovat tuoneet asian sitten entistä lähemmäksi.
Kesä lähestyy ja grillikausi alkaa. Kaasu vai hiili?
Hiili ehdottomasti. Sehän pitää sisällään grillailun sielun.
Mitkä ovat omat suosikkisi grilliruokien joukosta?
No, esimerkiksi broileri ja possu toimivat kyllä oikein laitettuina hienosti, jos siis puhutaan perinteisimmistä grillipurtavista. Niiden lisäksi tulee toki muistaa runsas määrä vihanneksia eli ei muuta kuin kaikki vaan kunnon salaatin valmistukseen.
Osaisitko suositella jotain maistuvaa kesäpöytään?
Basilikaa, oliiviöljyä, sitruunaa, mustapippuria sekä suolaa tehosekoittimeen. Tämä kaikki pyöräytetään kera kunnon salaatin, kirsikkatomaattien, kurkun sekä muiden kotimaisten kesävihannesten. Juomaksi tietysti raikasta vettä.

Jääkiekkoilija Kai Nurminen (kesk.) ja jalkapalloilija Mika Ääritalo (vas.) toivat urheiluterveisiä lastenklinikalle.
Tulokset
1. Scandic Plaza ja Julia 1090
2. Suomen Puhelin 1000
3. Valio 941
4. Pöyry CM Oy Turku 817
5. Lepolan Puutarha 806
6. Turun Sanomat 801
7. Kyrön Tarhat Oy 801
8. Kesko L-S 800
9. Hansaprint Oy 722
10. Citymarket Turku 708
11. MailService Oy 672
|