25.05.2009Auroran pihajuhlat


Näkymä Auroran koulun edustalle

Vuosikymmeniä voimissa ollut Lastenlinnan pihajuhlaperinne sai neljättä kertaa Auroran edustalla jatkoa, kun lasten- ja nuorisopsykiatristen osastojen aktivoimina järjestettiin sairaalakoulujen kevätriennot. Pitkät perinteet omaavan tapahtuman merkitys on vuosien saatossa, ja äärimmäisen toimeliaan henkilökunnan aikaansaamana, rakentunut entistä suuremmaksi. Tänä vuonna juhla oli jo yksi odotetuimmista tapahtumista sairaalakoululaisten arjessa. Tapahtumassa esiintyivät oppilaiden suuret suosikit: Redrama, Fintelligens sekä Anna Puu.


Sairaalakoulujen suuri merkitys

Auroran sairaalaerityiskoulun oppilaat ovat HUS:n lasten- ja nuortenpsykiatristen osastojen ja avohoitoyksiköiden potilaita. Oppilaita koulussa on kerrallaan hieman vajaa sata ja vuosittain n. 150. Opetusta tarjotaan aina ensimmäisestä luokasta kymppiin asti. Koulun oppilailla on sairaudesta johtuvia oppimisesteitä, ja he ovat usein hajanaisia, eriytymättömiä sekä minäkuvaltaan heikkoja. Koululaisten oppimis- ja käsityskyky vaihtelevat runsaasti hoidon eri vaiheissa, ja lapsen sairauteen liittyvät trauma- ja stressitekijät sitovat usein oppimispotentiaalia merkittävästi. Yksilöityjen opetussuunnitelmien ja kehittävän kouluympäristön avulla heidän kuntouttamisensa on kuitenkin mahdollista. Kouluista tarjotaan tarvittaessa myös osastoille konsultointia ja neuvontaa liittyen lasten opiskeluun. Näin ollen koulujen tehtävä lasten kannalta onkin kokonaisuudessaan äärimmäisen tärkeä. Koulu pitää heidät hoitoaikana kiinni tavallisessa arjessa.

”Joku tekee jotain juuri minua varten…”

Auroran ja Lastenlinnan koulujen rehtori Sirpa Lautjärvi on tapahtuman alkaessa yhtä hymyä. Rehtorin mukaan pihajuhlilla on äärimmäisen suuri merkitys herkkämielisille lapsille ja nuorille.

- Monilla näistä lapsista ja nuorista ei ole juurikaan kokemusta siitä, että joku tekee jotain juuri heidän vuokseen. Tällaisissa tapahtumissa näiden koululaisten idolit ja sankarit tekevät todella merkittävää työtä saapumalla ilmaiseksi paikalle esiintymään. Pelkästään aikaa antamalla he huomioivat näitä ihania lapsia.

Annika Metsäketo säntää lavalle antamaan alkujuonnon ja siivittää näin tapahtuman käyntiin. Ongintapaikan eteen kasvaa hetkessä jono ja omien rintanappien tekeminen näyttäisi olevan todella suosittua. Uskaliaimmat urheiluhenkiset ottavat sählymailan käteensä ja pistävät kaiken tarmonsa likoon, jotta maalin takana oleva tutka näyttäisi heidän laukauksilleen suuret lukemat. Ilo nousee ylimmilleen, kun ensimmäisenä esiintyvä Redrama kipuaa lavalle. Redraman kannustuksesta tanssimaan lähtee myös koulun rehtori yhdessä apulaisrehtori Marja-Liisa Aution kanssa.

- Ennen ujous karsi monia osallistumasta näihin tapahtumiin, mutta mitä enemmän tällaisia tapahtumia on ollut sitä rohkeammaksi lapset ovat tulleet. Nykyisin tunnelma on jo aivan mahtava, kehuvat molemmat rehtorit yhteen ääneen.


Iso H ja Elastinen

Toisena esiintyvä Fintelligens loihtii ensitöikseen auringon esiin. Parivaljakko taitaa olla yleisölle päivän esiintyjistä se kenties kaikkein tutuin. Rap-kaksikon lurituksia osataan ulkoa ja yleisön huudattamiseen osallistutaan aktiivisesti. Lavan edessä lippalakkipäinen poika jaksaa tanssia koko esityksen ajan. Kiitokseksi hän saa ”yläfemman” Elastiselta. Rehtoritkin ovat taas vauhdissa.

- Näistä lapsista ja nuorista tekee ainutlaatuisia heidän rehellisyytensä. Jos esimerkiksi oppitunti on huono, he todella ilmaisevat, tavalla tai toisella, sen olevan huono. Tunteet voivat monien muidenkin asioiden kohdalla olla monin verroin vahvemmat kuin yleensä. Täällä olevat lapset ja nuoret ovat todella fiksuja, mutta heidän sosiaaliset taidot saattavat olla jääneet kehittymättä. Niiden eteen tehdään kovasti töitä joka päivä.

Oman vetonsa jälkeen Fintelligensin kaksikko menee Redraman tavoin lavan vieressä olevan pöydän ääreen jakamaan nimikirjoituksia. Jonosta kasvaa nopeasti yli kymmenmetrinen. Rohkeimmat pyytävät suomirapin pioneerit myös yhteiskuvaan kanssaan. Hetken päästä lavan valtiattareksi nouseekin jo albumilistan kärkipaikan muutamaa viikkoa aiemmin napannut Anna Puu.


Lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin suhtautuminen ottaa toisinaan harha-askeleita

Viimeisen esiintyjän, lukuisten limpparien, kierrettyjen toimintapisteiden ja hotkittujen herkkujen jälkeen Auroran piha alkaa tyhjentyä yleisöstä. Rehtorit ovat todella tyytyväisiä tunnelmaan ja iloisia siitä, että uhkaavalta sateelta vältyttiin sittenkin. Heillä on kuitenkin vielä painavaa sanottavaa näistä lapsista ja nuorista.

- On harmittavaa, että yhteiskunnassamme jalan murtuminen ja mielen hajoaminen rinnastetaan aivan väärällä tavalla toisiinsa. Kyseessä ovat kuitenkin toisistaan täydellisesti poikkeavat tapaukset, vaikka hoitoa tarjotaankin molempiin periaatteessa samasta talosta. Mielenterveysongelmiin suhtautumisen tulisi olla tehokasta eikä niitä saisi pelätä.

- Nämä lapset ovat todella upeita. Mielen murtuminen on herkän, ei huonon, ihmisen merkki. Kaikilla meillä on omat murtumispisteemme. Jokaisella pisteen ylittäneellä on kuitenkin mahdollisuus kuntoutumiseen – se on tärkeää muistaa.

Lopuksi pyydän rehtoreita kuvaamaan pihajuhlaa ja siihen liittyviä tunteita yhdellä lauseella tai sanalla. Molemmilta kuuluva vastaus on lyhyt, sydämellinen ja vaikuttava: ”Kiitos!”



Arkisto
08.06.2010 Jääkiekkoilijat hyvänteossa: pelikonsoleita lastenklinikoille
04.05.2010 Helsingin Meriveneilijöiden haaste veneseuroille ja venekunnille
23.04.2010 75 % lapsista ja nuorista kokee tulleensa jollain tavalla kiusatuksi
21.04.2010 Hanna Pakarinen Helsingissä ja Halavatun Papat Kuopiossa
09.04.2010 Kummien eduskuntavierailu
31.03.2010 Vuosikertomus 2009
23.02.2010 Hevisaurus ja Janne Kataja vierailivat Helsingin Lastenklinikalla 16.2.2010
10.02.2010 Lahjoita Finnair Plus -pisteitä hyvään tarkoitukseen
21.01.2010 Elämä Lapselle 2010
30.11.2009 Kummien jouluarpa - sinun mahdollisuutesi auttaa ja voittaa
20.11.2009 Hyvän Ääni Lapselle -lipaskeräys
03.11.2009 Selvitys: Yli 25 % lapsista ja nuorista ei koe saavansa riittävästi rakkautta vanhemmiltaan
02.11.2009 Ryhdy KummiKaveriksi
02.11.2009 Tilaa Kummien uutiskirje
26.10.2009 Kummit Bowling Talissa 22.10.
09.10.2009 Kummien joulukortit 2009
11.09.2009 Uudet Breo-kellot nyt myynnissä!
14.08.2009 Hirsalassa järjestetty Kummit Golf keräsi hyväntekijöitä yhteen
26.06.2009 Jarkko Ruutu vieraili Helsingin Lastenklinikalla
17.06.2009 TUTKIMUSTULOS: Moni suomalainen tuntee itsensä riittämättömäksi kotona tai työpaikalla
11.06.2009 Kiitos osallistumisesta Lastenklinikoiden Kummit ry:n tutkimukseen lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi
03.06.2009 Helsingin Lastenklinikan puistokauden avajaiset
29.05.2009 Vanajanlinnan Kummit Golf tuotti valvontamonitorin Hämeenlinnan sydänlapsille
25.05.2009 Auroran pihajuhlat
05.05.2009 Taikuri Jari hämmästytti Helsingin lastenklinikalla
31.03.2009 Tuula Kallioniemi ja Oskari Katajisto pistäytyivät Helsingin Lastenklinikalla
31.03.2009 Kummien vuosikertomus
20.03.2009 Lastenklinikoiden Kummit ry:n toimistouutisia
18.03.2009 Suunnittele Lastenklinikoiden Kummit ry:n vuosikalenteri
13.03.2009 Varasto tyhjäksi!
20.02.2009 Taikuri Klabbis viihdytti potilaita Lastenklinikalla
19.02.2009 Vapaaehtoiset lipaskerääjät 12.-13.12.2009
01.02.2009 Lahjoituslomake
21.01.2009 Espoon Blues tekee maaleja muksujen hyväksi
16.01.2009 Ilves auttaa lapsia
14.01.2009 Erilainen matka
01.01.2009 Joulu Mielelle -konsertti MTV3-kanavalla pe 19.12. kello 20-21 - uusinta su 21.12. kello 12-13
17.11.2008 Joulu Mielelle -konsertin esiintyjät selvillä
13.11.2008 Flamingossa formulakeilattiin hyväntekeväisyyden tahtiin
04.11.2008 Laulukuoro Pieni Sydän etsii suuria sydämiä
13.10.2008 Ankkakuvittaja Don Rosa vieraili Helsingin Lastenklinikalla
13.10.2008 Kummien syntymäpäivät Uunisaaressa
25.09.2008 Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri riemastuttivat Helsingin Lastenklinikalla
25.09.2008 Kummit mukana tukemassa lasten ja nuorten mielenterveystyötä
15.09.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry:lle uusi toiminnanjohtaja
01.09.2008 Formulakeilaus tarjosi uuden ja vauhdikkaan tavan keilata
27.08.2008 ELAMALAPSELLE.fi
14.08.2008 Kummit Golf Hirsalassa 12.8.2008
04.07.2008 Pienten lasten vanhemmilla hälyttävän vähän aikaa lapsilleen
16.06.2008 Mainostoimisto Kingiltä vaikuttavaa tukea Kummeille
04.06.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry ja Webropol yhteistyöhön
03.06.2008 Vapaaehtoisia Elämä Lapselle -konserttiin 10.9.2008!
29.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Turussa 27.5.2008
23.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Oulussa 19.5.2008
19.05.2008 Kummit Golf Vanajanlinna 15.5.2008
13.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Kuopiossa 12.5.2008
09.05.2008 Elämä Lapselle -hohtokeilaus Tampereella 7.5.2008
26.04.2008 Pieni Ihminen -kampanja herkisti
17.04.2008 Lastenklinikoiden Kummit ry eduskunnassa
20.03.2008 Vauhtia ja upeita menopelejä
12.03.2008 Vapaaehtoisia Kuopio - Tahko alueelta
25.02.2008 Apua myös vammoihin jotka eivät näy..
15.01.2008 1,5 miljoonan euron lahjoitus
10.01.2008 Anna hyvän kiertää
04.01.2008 ATK - Tukihenkilöitä
20.12.2007 Variksenpoikia naurattaa
20.09.2007 Iloa lapsille
17.08.2007 Teemun Pelipaita myytiin 6000 eurolla
17.08.2007 Häme Lasten asialla 8.8.07
07.06.2007 Makasiinien tiilirahoilla hengityskone keskosvauvoille
10.05.2007 Siluettitaidetta pikku potilaiden luona
05.03.2007 K-Supermarket Kamppi tukee lastenklinikoita
07.02.2007 Lastenvaunuja tarvitaan
22.01.2007 Amin Asikaisella on rautainen nyrkki, sydän kultaa
Lastenklinikoiden Kummit ry|Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 5|00130 Helsinki|(09) 6824 520|fax (09) 6824 5210|kummit@kummit.fi